Mehevä ja mantelinen (s)omenapiirakka

Minulla oli viikonloppuna synttärit ja mietin millaisen kakun leipoisin tänä vuonna. Lähtökohtana oli, että kakku olisi helppo kuljettaa. Olin nimittäin pyöräilemässä kakun kanssa illaksi ystävän luo, joka niin ikään vietti syntymäpäiviään. Koska minulla oli kotona pussillinen kotimaisia omenoita, päädyin omenapiirakkaan. Pienen tutkailun jälkeen valitsin kokeiluun Satu Koiviston suitsutetun omenapiirakan, joka on suosionsa vuoksi uudelleennimetty nokkelasti somenapiirakaksi. Kehut eivät ole lainkaan perusteettomia, sillä tämä menee myös minun asteikollani ehdottomasti omenapiirakoiden parhaimmistoon ja se sai kiitosta myös kaikilta maistelijoilta!

Piirakkapohjan jujuna on mantelijauhe ja melko runsas rasvan määrä, joiden vuoksi pohja on erittäin mehevä. Omenalohkot saavat olla reiluja sekä omenalajike hapokas ja kirpeä kontrastina tuhdille ja makealle pohjalle. Itse asiassa omaan makuuni sokerimäärää voisi jopa hieman vähentää, mutta muille maistelijoille makeus toimi sellaisenaan. Makeutta voi taittaa myös tarjoamalla piirakan esimerkiksi turkkilaisen jogurtin tai makeuttamattoman kermavaahdon kera. Mielestäni erityisen ihanan tästä omenapiirakasta tekee juuri mehevyys sekä taikinaa maustava kardemumma. Piirakka selvästi vain paranee säilytyksessä, joten se suorastaan kannattaa leipoa hyvissä ajoin etukäteen – tosin maistamisen odottelu voi olla haastava tehtävä. PS. Ripottelin pinnalle kanelin kanssa fariinisokeria, jonka vuoksi pinta näyttää melko tummalta. Esteettisesti tavallinen sokeri toimineekin paremmin.

Satu Koiviston omenapiirakka (10 palaa)

  • Pohja:
  • 200 g pehmeää voita
  • 2 1/2 dl sokeria (omaan makuuni 2 dl olisi riittävä)
  • 2 kananmunaa
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl mantelijauhoja
  • Päälle:
  • n. 10 kirpeää, mieluiten kotimaista omenaa (1 1/4 l lohkoja)
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl kanelia
  1. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella kulhossa. Lisää kananmunat yksitellen ja vaahdota tasaiseksi.
  2. Sekoita leivinjauhe, kardemumma, vehnäjauhot ja mantelijauhot toisessa kulhossa. Lisää jauhot muutamassa erässä ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina uunivuokaan leivinpaperin päälle n.29 x 24 cm. (Minä käytin isoa, halkaisijaltaan 28cm pyöreää piirakkavuokaa.)
  3. Leikkaa pestyt omenat neljään lohkoon ja poista kota, kotimaisia ei tarvitse kuoria. Lado omenaviipaleet tiiviisti taikinan päälle. Sekoita sokeri ja kaneli ja ripottele omenalohkojen päälle.
  4. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes pinta ruskistuu kevyesti.
  5. Syö sellaisenaan tai esimerkiksi makeuttamattoman kermavaahdon tai turkkilaisen jogurtin kera.

(S)omenaisin tiistaitunnelmin:

Jazzy Lady @kikattavatmunakoisot