Italialainen menu ja bruschetta-leivät kolmella tapaa

Vietimme ystäväni kanssa tänä viikonloppuna kokkailupäivän, jonka teemana oli italialainen ruoka. Hän halusi opetella erityisesti risoton tekoa ja tämän ympärille ideoimme vielä alkuruoan ja jälkiruoan. Meillä olikin superhauska päivä, kun aloitimme ensin bruschettojen kokkailulla, nautimme ne rauhassa höpötellen ja luimme päälle hiukan ruokakirjoja. Sitten jatkoimme risoton teolla. Kun se oli syöty, luimme hiukan lisää ruokakirjoja ja chillailimme sohvalla. Aterioinnin kruunasi kuuman kaakaon kera nautittu itse tehty jäätelö. Ystäväni mukaan päivä oli kuin miniloma – ja niin kyllä olikin! Ihana päivä <3! Sitten sama italiaksi…

Menumme sisälsi siis italialaisittain ilmaistuna antipaston, primon ja dolcen. Hieman epäortodoksinen asetelma pääruokien suhteen, sillä secondo ja contorno jäi välistä. Avatakseni italialaisen ruokailun rakennetta: ruokailu koostuu neljästä-viidestä osasta: antipasto (alkuruoka), primo (”ensimmäinen pääruoka”), secondo (”toinen pääruoka”), mahdollinen contorno (lisuke) ja dolce (jälkiruoka). Primo on yleensä keitto, pasta tai risotto. Primon annos on suomalaisittain pieni, sillä tämän jälkeen tulee secondo, joka on yksinkertaisesti tarjoiltua lihaa tai kalaa – halutessasi contornon eli lisukkeen kera. Niinpä niin: me söimme tuplasti primoa. Italialainen olisi pöyristynyt. (Saku Tuomisen Basta! -ruokakirjasta saat halutessasi vielä syväluotaavamman katsauksen italialaisen ruoan ja ruokakulttuurin saloihin sekä löydät paljon ihania ja yksinkertaisia reseptejä.)

Sitten itse ruokiin. Alkupaloiksi teimme bruschettoja kolmella eri täytteellä: tomaatti-mozzarella, kesäkurpitsa ja myskikurpitsa. Perusresepti sekä tomaatti-mozzarella- ja kesäkurpitsatäytteet ovat Basta! -kirjan ohjeilla tehtyjä, myskikurpitsan käyttäminen puolestaan oli Julia Tuvessonin Vuokaruoka-kirjasta tarttunut idea. Risoton kokkasimme aiemmin postaamaani punaviinirisoton ohjeella, johon käytimme merquez-makkaran sijaan italialaistyylistä salsicciaa. Jälkiruoaksi tein jo edeltävänä iltana maailman helpoimman jäätelöpohjan kondensoidusta maidosta ja kermasta (kuten tässä taannoisessa lakka-piparkakkujäätelössä). Makuina olivat Italian kunniaksi sitrus ja omista mieltymyksistäni sekä sesongista johtuen ”omenapiirakka”.

Lopuksi bruschettojen reseptiin. Bruschettat ovat siis paitsi mainioita alkupaloja, ne ovat passelia naposteltavaa illanistujaisiin tai tapas/meze-tyyliseen pöytään. Toimisivat muuten taatusti myös keiton kera! Alla olevat reseptit ovat summittaisia, hanki sen verran leipää ja lisukkeita kuin on tarpeen. Jo pienehköstä määrästä leipää ja lisuketta saat useamman viipaleen tarjottavaa!

Bruschettan perusresepti

  • maalaisleipää (mielellään tiivistä, saa olla pari päivää vanhaakin)
  • oliiviöljyä
  • suolaa (halutessasi valkosipulinkynsi)
  1. Viipaloi leipä ja paahda uunissa grillivastuksen alla (ehdottomasti ilman öljyä!) Leipä saa jopa hieman palaa reunoilta.
  2. Ota leipä uunista ja pirskota päälle hieman oliiviöljyä ja sormi suolaa. Hankaa halutessasi leivän leikkauspintaa hieman valkosipulinkynnellä (1-2 vetoa riittää, jotta mausta ei tule liian voimakas).
  3. Lisää vähän haluamaasi täytettä ja tarjoile heti, kun leipä on vielä rapea. Varmista, ettei täyte ole liian nestemäistä, jotta leipä ei vety.
Tomaatti-mozzarellabruschetta

Tomaatti-mozzarellatäyte

  • tomaattia
  • mozzarellaa
  • tuoretta basilikaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja mustapippuria
  1. Leikkaa tomaatti ja mozzarella viipaleiksi. Aseta ne leivälle ja lisää hieman basilikaa ja oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. (Tai tee kuten me: kuutioi tomaatti basilikan kanssa, mausta suolalla ja pippurilla, lusikoi leivälle. Pirskota päälle oliiviöljy ja viipaloi päälle mozzarella.)
Myskikurpitsabruschetta

Myskikurpitsatäyte

  • myskikurpitsaa
  • oliiviöljyä
  • raastettua parmesania tai pecorinoa
  • suolaa ja pippuria
  1. Kuori ja kuutioi myskikurpitsa. ja paahda öljylorauksella silattuja kurpitsakuutiot uunissa 200c n. 15 minuuttia. Mausta paahtuneet kuutiot juustoraasteella, suolalla ja pippurilla. Lusikoi valkosipulinkynnellä hangatulle leivälle ja ripota päälle hieman juustoraastetta.
Kesäkurpitsabruschetta

Kesäkurpitsatäyte

  • kesäkurpitsaa
  • valkosipulia
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • ricotta salataa tai fetaa (käytimme parmesania)
  1. Kuutioi kesäkurpitsa. Pilko ja freesaa valkosipuli, lisää kesäkurpista ja paista. Mausta ja lusikoi leivälle. Viipaloi päälle siivu ricotta salataa tai fetaa (tai raasta parmesania, kuten me.)

”Basta cosí.”

Jazzy Lady @ Kikattavat munakoisot

Sisilialainen caponata eli kasvismuhennos

Olen matkustanut melko paljon Italiassa. Parhaita ruokamuistojani on Sisiliassa maistamani caponata: hapokas tomaattikastikepohjainen kasvismuhennos. Caponatan pääraaka-aineena on perinteisesti munakoiso ja maun jujuna varsiselleri sekä runsas määrä valkoviinietikkaa. (Paljastettakoon, että juuri caponata teki minusta varsisellerikäännynnäisen.) Myös muita versioita on olemassa, esimerkiksi perunasta. En ole kuitenkaan vielä kokeillut niitä, koska munakoiso on vain niiiiin ihanaa!

Caponata on herkullista sekä kuumana että huoneenlämpöisenä, ja sopii tarjottavaksi alkuruokana tai lisukkeena. Luultavasti nyt loukkaan italialaisten herkkää ruokakulttuuria, mutta mielestäni tämä toimii erinomaisesti myös pastan kastikkeena. (Anteeksi!) Tämä resepti on kyseiseltä matkalta hankkimastani Sisilian alueen perinteisten reseptien ruokakirjasta. (Ps. Omaan vesiooni heitin myös nahistumassa olevat kirsikkatomaatit!)

Sisilialainen munakoiso-caponata (caponata di melanzane, 6 annosta)

  • 4 pienehköä munakoisoa
  • Oliiviöljyä paistamiseen
  • 1 varsisellerin varsi lehtineen
  • 1 keltasipuli
  • 100 g vihreitä kivettömiä oliiveja
  • 1 rkl kapriksia
  • 1 rkl pinjansiemeniä
  • n. 2,5 dl tomaattimurskaa
  • 1 oksa tuoretta basilikaa
  • 1/2 rkl rusinoita (valinnainen)
  • n. 1/2 dl valkoviinietikkaa
  • 1/2 rkl sokeria
  • Suolaa ja pippuria maun mukaan
  • Päälle: 100 g paahdettuja manteleita veitsellä rouhittuna sekä tuoretta basilikaa tai persiljaa
  1. Huuhtele kuutioi munakoisot. Ripottele kuutioille suolaa ja laita siivilään. Aseta päälle paino (esim. lautanen ja tomaattimurskatölkki) ja anna valua tunnin ajan.
  2. Huuhtele ja kuivaa kuutiot hyvin. Paista oliiviöljyssä, kunnes kuutiot pehmenevät ja ruskistuvat. Siirrä sivuun
  3. Kuumenna 5 rkl oliiviöljyä ja paista pilkottu varsiselleri ja sipuli pehmeiksi.
  4. Lisää pannulle tomaattimurska, basilikan lehdet, oliivit, kaprikset, pinjansiemenet sekä halutessasi rusinat. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna keskilämmöllä 10 minuuttia.
  5. Lisää valkoviinietikka ja sokeri, sekoittele ja anna etikan haihtua hetken aikaa.
  6. Lisää munakoisot ja kuumenna uudelleen.
  7. Tarjoa huoneenlämpöisenä tai kylmänä, koristele paahdetuilla manteleilla sekä halutessasi tuoreilla yrteillä.

Capo è nato!

Jazzy Lady @ Kikattavat munakoisot

”Meksikobrunssin” reseptipostaus vol. 1: paholaisen kananmunat

Tässä teille ensimmäinen maistiainen Meksikon makuiselta brunssiltamme! Olin aina halunnut kokeilla kananmunien täyttämistä ja nyt sain vihdoin brunssista hyvän syyn. Mikäpä olisi klassisempi brunssi- tai aamupalaruoka kuin kananmuna!? Teeman mukaisesti päädyin tietenkin kokeilemaan tulisia versioita. Nämä helpot ja ihanan mausteiset täytetyt kananmunat sopivat erinomaisesti paitsi brunssitarjottavaksi myös alkupalaksi tai vaikkapa salaatin seuraksi. Pursotus tekee niistä koristeellisia ja näyttäviä minimaalisella vaivalla. Tulisuuden voit säätää oman makusi mukaisesti. Mikäli et pidä lainkaan tulisesta, voit maustaa massan pelkällä miedolla paprikajauheellakin. Munat voi myös keittää valmiiksi jo edellisenä päivänä ja säilyttää kylmässä, jolloin varsinainen valmistus sujuu entistäkin sukkelammin!

Kikattavien munakoisojen paholaisen kananmunat (12 puolikasta/6 annosta)

  • 6 kovaksi keitettyä kananmunaa
  • 1 1/2 rkl majoneesia
  • 1/2-2 tl chilikastiketta tai chilijauhetta (chilin tulisuuden ja makusi mukaan)
  • 1/4 tl paprikajauhetta (ilman chiliä 1 tl)
  • (suolaa tarvittaessa)
  • Koristeluun: tuoreita yrttejä, esim persiljaa tai korianteria
  1. Keitä kananmunat ja jäähdytä.
  2. Kuori ja puolita kananmunat.
  3. Poista varovasti lusikalla munanpuolikkaista keltuaiset ja laita keltuaiset kulhoon.
  4. Lisää keltuaisten joukkoon majoneesi, sopivaksi katsomasi määrä chiliä ja paprikajauhe. Muussaa ja vatkaa haarukan avulla tahnaksi. (Laita chiliä ensin mieluummin vähän, jos olet epävarma määrästä.)
  5. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa chiliä ja/tai ripaus suolaa ja sekoita uudelleen.
  6. Laita tahna pursotinpussiin ja pursota se tähtityllalla munanpuolikkaisiin, keltuaisten koloihin.
  7. Koristele tipalla chilikastiketta tai ripauksella chili- tai paprikajauhetta sekä yrttihakkeluksella.

Paholaismaisen maukasta perjantaita:

Jazzy Lady @ Kikattavat munakoisot